Bigbank on säästötileihin , määräaikaistalletuksiin erikoistunut pankki, joka on toiminut jo vuodesta 1992 lähtien.
Olemme tutustuneet huolellisesti Bigbankin palveluihin ja tästä arvostelusta löydät kaiken tarvittavan tiedon Bigbankin lainoista, talletuksista sekä yleistä tietoa pankista.
Bigbank yrityksenä
Bigbank on perustettu Virossa vuonna 1992, ja toiminut Suomessa jo vuodesta 2009.
Pankin pääkonttori sijaitsee Tallinnassa ja Suomessa Helsingissä toimipistettään pitävä pankki toimii sivuliikkeenä.
Tämä tarkoittaa sitä, että pankin toimintaa valvoo Viron finanssivalvonta, mutta pitkälti Virossa pankkien säätely perustuu Suomen tapaan EU:n säädöksiin.
Bigbank on myös rekisteröity luotonantaja Suomessa, joten pankki noudattaa Suomen lakia ja säädöksiä Suomessa myönnettyjen luottojen osalta.
Bigbank toimii kansainvälisesti 9 eri valtiossa
Bigbank toimii yhteensä yhdeksässä eri maassa ympäri Eurooppaa:
Viro
Suomi
Latvia
Liettua
Hollanti
Saksa
Itävalta
Ruotsi
Bulgaria
Bigbankilla on tällä hetkellä aktiivisia lainasopimuksia yli 1,6 miljardin euron edestä ja talletuksia pankissa on yhteensä lähes 1,8 miljardia. Näiden takana on yli 146 tuhannen asiakkaan laaja joukko.
Bigbankin palveluihin kuuluvat säästötilit, määräaikaistalletukset ja autorahoitus.
Säästötili ja määräaikaistalletukset
Kulutusluottojen lisäksi Bigbank tunnetaan myös tarjoamistaan säästämisen tuotteista, joiden myötä pankin talletuskanta on kasvanut yli 1,7 miljardiin euroon.
Kulutusluottoihin erikoistuneena pankkina Bigbank kykenee tarjoamaan perinteisiä pankkeja korkeampaa talletuskorkoa säästötilille ja määräaikaistalletuksille.
Bigbankin talletustuotteiden valikoimaan kuuluvat joustava säästötili ilman nostorajoja sekä 1kk-10v mittaiset määräaikaistalletukset.
Big Bank talletussuoja
Big Bankissa varasi ovat suojattuina Viron talletussuojan piirissä aina 100 000 euroon asti.
Talletussuoja on siis yhtä suuri kuin kotimaisissa pankeissa.
Bigbank Säästötili
Bigbankin säästötili lukeutuu Bank Norwegianin ohella korkeinta talletuskorkoa tarjoaviin säästötileihin.
Bigbankin säästötilille on mahdollista tallettaa 1-100 000 euroa ilman minkäänlaisia kuluja tai nostorajoja.
Säästötilillä oleville varoille maksetaan 3,7 prosentin kiinteää vuosikorkoa. Korkoa kertyy päivittäin talletusten määrän mukaisesti, mutta korko maksetaan kerran vuodessa 31.12 ja siitä pidätetään lähdevero ennen maksua.
Näet varoillesi kertyneen koron kirjautumalla verkkopankkisi. Huomioithan, että 100 000 euroa ylittävät talletukset eivät kerrytä korkoa.
Talletus tilille onnistuu tilisiirrolla ja kokemustemme perusteella talletus saapuu parhaimmillaan välittömästi suomalaisesta pankista.
Säästötilin korko laskee 10.8.2024
Bigbank laskee säästötilin korkoa kaikilta säästötiliasiakkailtaan 10.8.2024 alkaen.
Poikkeuksena ovat asiakkaat, jotka ovat tehneet toukokuun aikana säästötilin hyödyntäen uuden asiakkaan korkotarjousta, jolloin korkotaso laskee vasta 3kk kuluttua tarjouskorkoisen tilin avaamisesta.
Koron laskun myötä Bigbankin säästötilin korko on 3,50 prosenttia vuodessa.
Bigbank määräaikaistalletukset
Säästötilin lisäksi Bigbank tarjoaa mahdollisuuden määräaikaistalletusten tekoon.
Määräaikaistalletuksessa talletettavat varat eivät ole nostettavissa ennen talletusjakson päättymistä.
Voit valita, maksetaanko talletuksen korko vuosittain vai talletusjakson lopussa. Parhaan koron saat talletusjakson lopussa maksettuna.
Alla olevasta taulukosta näet määräaikaistalletukselle maksettavat korot, kun korko maksetaan vasta talletusjakson päätyttyä.
| Talletuksen pituus | Vuosikorko |
|---|---|
| 1-5 kk | 3,60 % |
| 6-11 kk | 3,75 % |
| 12-23 kk | 4,20 % |
| 2v-10 v | 3,50 % |
Mikäli haluat korkotulot käyttöön vuosittain jo ennen talletusjakson päättymistä, maksetaan kaikille yli 2 vuoden talletuksille 3,45 prosentin vuosikorkoa.
5 Vaihtoehtoa Bigbankin talletuksille
Bigbankin suurimpiin kilpailijoihin lukeutuu jopa 3,70 prosentin vuosikorkoa maksava Bank Norwegian.
Bank Norwegian maksaa yhtä suurta talletuskorkoa kuin Bigbank, ja tarjoaa luottokorttia cashbackilla. Bank Norwegianin korkeakorkoisimmassa säästötilissä on kuitenkin raja vuosittaisten nostojen määrälle.
Tässä muutama sijoitusvaihtoehto, joista voit saada Bigbankkia parempaa tuottoa. Nämä eivät ole säästö- tai talletustilejä, joten näissä vaihtoehdoissa ei ole talletussuojaa.
Mintos - Sijoita vertaislainoihin ja saat jopa 12% tuottoa
Nordnet - Nordnet tarjoaa laajan valikoiman rahastoja ja osakkeita
Freedom24 - Jopa 5,59 prosentin vuosikorko säästöille
EstateGuru - Sijoita kiinteistö- ja rakennusprojekteihin keskimäärin 10% vuosituotolla
Bigbankin lainat
Kirjoitushetkellä Big Bank ei tällä hetkellä listaa verkkosivuillaan tai verkkopankissaan lainoja haettaviksi. Meillä ei ole tietoa siitä, onko kyseessä väliaikainen tuotteiden päivitys vai pysyvä muutos.
Big Bank on aiemmin kuitenkin tarjonnut 1000 - 50 000 euron suuruisia kulutusluottoja, joihin tietoihin ja hintoihin voit tutustua alta.
Kokemuksia Bigbankista
Financer on tutustunut huolella Bigbankin palveluihin ja olemme tehneet pankin kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan.
Meidän tietoomme ei ole tullut mitään vakavia ongelmia tai puutteita pankin toimintaan liittyen.
Kokemustemme mukaan Bigpankin lainat ovat kohtuullisesti hinnoiteltuja moniin alan muihin vaihtoehtoihin verrattuna.
Suosittelemme silti aina vertailemaan kulutusluotot ennen lainan hakemista sekä katsomaan parhaat säästötilit, sillä tarjouksien välillä on isoja eroja.
Annamme plussaa Bigbankille selkeästä hinnastosta ja ehdoista sekä yleisesti hyvästä ja selkeästä palvelusta. Miinusta annamme pienten lainojen suuresta korosta sekä lyhyempien määräaikaistalletusten pienestä korosta.
Lue myös muiden asiakkaiden kokemuksia Bigpankista ennen talletuksen aloittamista tämän sivun alaosasta.
Voit osallistua keskusteluun kommenteissa, jos sinulla on omia kokemuksia tai kysymyksiä Bigbankin palvelusta.
Kysymyksiä Bigbankin talletuksista
Miten paljon voin tallettaa?
Bigbank ottaa vastaan talletuksia 1000 – 100 000 euroa.
Mikä on talletusten korko Bigbankissa?
Määräaikaistalletusten korko Bigbankissa on tällä hetkellä 3,50-4,20 prosenttia talletuksen kestosta riippuen ja siitä, maksetaanko korko vuosittain vai vasta talletusajan lopussa.
Miten pitkäksi aikaa talletus pitää tehdä?
Talletuksen kesto on vähintään 1 kuukausi ja enintään 10 vuotta kerrallaan.
Voinko lopettaa talletuksen ennen eräpäivää?
Kyllä, mutta talletuksen lopettamisesta ennen eräpäivää peritään 2 prosentin maksu talletussummasta tai vähintään 50 euroa.
Onko Bigbankin talletuksissa talletussuoja?
Kyllä. Bigbank kuuluu Viron valtion talletussuojan piiriin ja kaikki talletukset on suojattu aina 100 000 euroon asti.
Mistä voin lukea kokemuksia Bigbankin talletuksista?
Voit lukea kokemuksia Big Bankista alempaa tältä sivulta.
Bigbank asiakaspalvelu
Bigbankin asiakaspalvelu palvelee puhelimen ja sähköpostin välityksellä arkisin klo 9-16.30.
Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä kaikissa lainoihin ja niiden hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Palvelu palvelee luonnollisesti myös säästämiseen liittyvissä asioissa.
Chat-ikkunaa ei ole käytössä, mutta asiakaspalvelu toimii erittäin hyvin ilman sitäkin.
Huolimatta palvelun ulkomaalaisomistuksesta, on asiakaspalvelu suomenkielinen. Bigbankilla on ollut konttori Suomessa jo lähes vuosikymmenen ajan, joten asioita voi käydä hoitamassa myös siellä.
Bigbankilla on myös oma nettipankki, jonka kautta voi hoitaa yleisimmät asiat ja lähettää yhteydenottopyynnön.




