Velkaneuvonnalla tarkoitetaan neuvontaa, josta velkaantunut saa oikeudellista ja taloudellista apua velkaantumisongelmiinsa. Neuvontaan voivat hakeutua yksityishenkilöt sekä pienyrittäjät.
Velkaongelmien kasaantuessa on hyvä pyrkiä tunnistamaan ongelmat ajoissa, jotta selviytyminen niistä olisi helpompaa.
Ylivelkaantumiseen voi ajautua esimerkiksi työttömyyden, sairastumisen, yrityksen konkurssin tai vaikkapa oman ajattelemattomuuden vuoksi.
Suuri osa velkaneuvontaan hakeutuvista tarvitsee apua päästäkseen velkajärjestelyyn.
Tällöin kannattaa hakeutua hyvissä ajoin talous- ja velkaneuvontaan, jotta tarvittaviin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä.
Neuvontaan kannattaa turvautua jo ennen kuin laskut menevät perintään, jos niiden suorituksista ei tule selviämään.
Talous- ja velkaneuvontaan voi ottaa yhteyttä, vaikka velkaa ei olisi tai sitä olisi vain vähän.
Velkaneuvojat ovat koulutukseltaan usein lakimiehiä, joten he ovat hyvin perillä velkaantumiseen liittyvistä lainsäädännöllisistä koukeroista. Palvelua järjestää Oikeuspalveluvirasto, ja se on täysin maksutonta.
