Creditstar on lainapalvelu, jossa voit ottaa käyttöösi luottotilin 2000 euron luottorajalla.
Luottotili on aina käytettävissä ja voit nostaa rahaa tilillesi sopivissa erissä 50 – 2000 euroa kerrallaan, kunhan luottoraja ei ylity.
Alempaa tältä sivulta voit lukea muiden asiakkaiden kokemuksia Creditstarista.
Suosittelemme aina vertailemaan kaikki vaihtoehdot lainavertailussamme ennen hakemuksen täyttämistä.
Creditstar yrityksenä
Creditstar -lainapalvelua ylläpitää Suomessa Creditstar Finland Oy, joka on osa kansainvälistä Creditstar Groupia. Konsernilla on toimintaa Suomen lisäksi 7 eri maassa kuten Virossa, Ruotsissa, Liettuassa, Puolassa ja Yhdistyneissä Kuningaskunnissa.
Creditstar on myöntänyt toimintansa aikana yhteensä yli miljoona luottoa yli 500 000 asiakkaalle.
Creditstarin toiminta on alkanut vuonna 2006 Virossa. Yhtiö kertoo päätoimialansa olevan luotonanto, mutta olevansa samanaikaisesti ennen kaikkea rahoitusteknologiayritys.
Kysymyksiä Creditstarista
Onko Creditstar luotettava lainanantaja?
Creditstar on Financer.comin tietojen mukaan luotettava lainanantaja eikä meidän tietoomme ole tullut vakavia puutteita tai ongelmia Creditstarin palveluun liittyen. Creditstar on Suomessa rekisteröity luotonantaja ja sen toimintaa valvoo finanssivalvonta.
Kuka voi hakea lainaa?
Lainaa voivat hakea 18-vuotiaat Suomen kansalaiset tai henkilöt, joilla on oleskelulupa Suomessa. Lisäksi hakijalla on oltava puhtaat luottotiedot.
Mikä on lainan korko?
Creditstarin luottotilin korko on 20% ja muut kulut 0,01%/päivä luottorajan summasta. Creditstar on melko kallis laina, joten suosittelemme vertailemaan kaikki lainat.
Mistä voin lukea kokemuksia Creditstarista?
Voit lukea muiden asiakkaiden kokemuksia Creditstarista tämän sivun alaosasta.
Creditstarin lainat syynissä
Creditstar myöntää pieniä luottoja aina 3000 euroon saakka.
Creditstarin luotto ei ole kertalaina vaan henkilökohtainen luottotili, josta voit nostaa luottoa käyttöön tarpeesi mukaan luottorajasi puitteissa.
Avoinna oleva luotto tulee maksaa takaisin korkeintaan 2 vuoden ajanjakson aikana.
| Lainaa: | 50 - 4000€ |
|---|---|
| Laina-aika: | 1 - 24 kuukautta |
| Korko: | 14,99% |
| Rahat tilillä: | Hyväksytyn hakemuksen jälkeen yleensä alle 15min |
| Lainahoitokulu: | 0,01% luoton kokonaismäärästä päivässä |
| Avausmaksu: | 0€ |
Kenelle Creditstar myöntää lainaa?
Ikä vähintään 18 vuotta
Olet Suomen kansalainen tai sinulla on oleskelulupa Suomessa
Ei maksuhäiriömerkintöjä
Millaista lainaa Creditstarilta saa?
Ennen lainan hakemista täytyy sinun avata luottotili Creditstariin. Luottotilin luottoraja on 2000 euroa ja rahaa voit nostaa tilillesi haluamasi suuruisissa erissä.
Luottotilin avaaminen on ilmaista ja se onnistuu parissa minuutissa täyttämällä perustietosi.
Kun tilihakemuksesi on hyväksytty, voit tehdä 50 - 2000 euron suuruisia nostoja kirjautumalla Creditstarin omalta käyttäjätililtä. Rahat ovat tililläsi jopa 15 minuutin kuluttua nostohakemuksen tekemisestä.
Creditstar-luottotilin voivat avata kaikki vähintään 18-vuotiaat Suomessa asuvat henkilöt, jotka läpäisevät Creditstarin vakavaraisuustarkastuksen. Takaisimaksua aika lainalle vaihtelee yhdestä kuukaudesta yhteen vuoteen.
Kilpailuta lainasi Sortterilla tai Kattokorolla
Creditstarin lainojen korko on varsin hintava 14,99%, joka kuuluu kulutusluottojen korkeampaan päähän.
Suosittelemme aina kilpailuttamaan lainat lainanvälittäjän, kuten Sortterin avulla ilmaiseksi.
Mikäli olet yli 25v ja tienaat yli 2000€/kk, voit hakea lainaa 5-10% korolla Kattokorolta.
Näin avaat luottotilin ja haet lainaa Creditstarilta
Luottotilin avaaminen Creditstarilta on helppoa ja vie vain muutaman minuutin.
Avaa ilmainen luottotili täyttämällä lyhyt perustietolomake Creditstarin sivuilla.
Kun olet avannut luottotilin, voit kirjautua käyttäjätilillesi ja hakea nostoa.
Hyväksytty nosto maksetaan tilille yleensä noin 15 minuutin kuluttua hakemuksen tekemisestä, jos valitsit Premium-paketin.
Lue sivun alaosasta muiden käyttäjien kokemuksia Creditstarista.
Kokemuksia Creditstarista
Creditstarin nettisivuilla olevan tiedon mukaan yli 90 prosenttia palvelua uudelleen käyttävistä ovat pitäneet palvelua hyödyllisenä ja helppokäyttöisenä.
Financer on tutustunut huolellisesti Creditstarin toimintaan ja olemme saaneet palautetta palvelua käyttäneiltä asiakkailta. Tietoomme ei ole tullut mitään vakavia ongelmia tai sen suurempia puutteita palvelun toiminnassa.
Kokonaisuudessaan palvelua on helppo käyttää, lainaehdot vaikuttavat selkeiltä ja laina maksetaan tilille nopeasti.
Kokonaisuudessaan Creditstar on melko hyvä ja nopea lainapalvelu pientä lainaa tarvitsevalle.
Yrityksen myöntämät lainasummat ovat kuitenkin pieniä ja kulut ovat korkeat, joten suosittelemme aina vertailemaan kaikki lainat ennen hakemuksen täyttämistä.
Sivun alaosasta löydät myös muiden asiakkaiden kokemuksia Creditstarista. Lue arvostelut alempaa tai osallistu keskusteluun, jos sinulla on omia kokemuksia tai kysyttävää Creditstarin palveluun liittyen.
Creditstar asiakaspalvelu
Creditstarin asiakaspalvelu palvelee puhelimen ja sähköpostin välityksellä kaikissa lainoihin liittyvissä kysymyksissä.
Aukioloajat ovat samat joka arkipäivä, ma-pe klo 9-18. Asiakaspalvelun aukiloaikojen ja toimintakanavien laajuus on alan keskitasoa.
Vastauksia kysymyksiin on kuitenkin vaikea saada, Financerin kokemusten mukaan asiakaspalvelussa ei olla järin palvelualttiita.




