Lainaa Ruotsista – Ruotsalaiset pankit Suomessa
7 lukuaika (min) | Lainaa
Suomessa toimii useita ruotsalaisia pankkeja ja rahoitusyhtiöitä, jotka tarjoavat suomalaisille asiakkaille sekä lainapalveluja että säästötilejä.
Ruotsalaisista pankeista tunnetuin lienee Svea, mutta tämän lisäksi maassamme toimii myös lukuisia muita maineikkaita ruotsalaisia pankkeja.
Ruotsalaiset pankit tunnetaan paitsi korkeista, jopa 60 000 euron lainamääristä, myös korkeakorkoisista säästötileistään.
Suomessa toimivat ruotsalaiset pankit ovat lainantarjoajina saman sääntelyn alaisia kuin kotimaiset pankit.
Tämän vuoksi lainojen ehdot ja korkotaso ovat pitkälti samat kuin kotimaisissa lainoissa.
Ruotsalaisten pankkien säästötilit taas ovat ruotsalaisen talletussuojan piirissä aina 100 000 euroon asti.
Kannattaako lainaa hakea ruotsista?
Monien ruotsalaisten rahoitusyhtiöiden lainamäärät ovat varsin suurempia kuin suomalaisilla rahoitusyhtiöillä.
Ota kuitenkin huomioon, että osalla ruotsalaisista rahoitusyhtiöistä ja pankeista myös ehdot lainan saamiseksi ovat tiukempia.
Tarkat ehdot lainan myöntämiseksi vaihtelevat eri rahoitusyhtiöiden välillä, mutta kaikkia lainantarjoajia yhdistävät seuraavat ehdot:
Yli 20 vuoden ikä
Ei maksuhäiriömerkintöjä
Säännölliset tulot
Verkkopankkitunnukset
Ruotsalaiset pankit ja rahoitusyhtiöt Suomessa
Listasimme alle suosituimpia Suomessa toimivia ruotsalaisia rahoitusyhtiöitä ja pankkeja.
Pystyt hakemaan lainaa suoraan kaikilta listatuilta rahoitusyhtiöiltä ilman ongelmia.
Northmill
Ruotsalainen Northmill, joka on toiminut jo vuodesta 2006. Yli 15 vuoden kokemuksella toimiva rahoitusyhtiö tarjoaa pääasiassa kulutusluottoa lyhytaikaiseen käyttöön. Northmill on palvellut Pohjoismaissa jo yli 200 000 asiakasta.
Lainaa: | 500 - 10 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 2-15 Vuotta |
Korko: | 8,9 - 19,8 % |
Resurs Bank
Resurs Bank on jo vuodesta 2002 lähtien Suomessa toiminut ruotsalainen pankki, joka kuuluu Suomen suurimpiin vähittäiskaupan rahoittajiin.
Yritys palvelee Suomessa jo yli 100 000 asiakasta, tarjoten asiakkailleen kattavasti rahoitusratkaisuja aina osamaksusta kulutusluottoon ja luottokortteihin.
Lainaa: | 1000 - 50 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 1-12 Vuotta |
Korko: | Alk. 12,55% |
Brocc
Brocc on aiemmin Balanziana tunnettu digitaalinen pankki, joka tarjoaa kulutusluottojen lisäksi myös korkeakorkoisen säästötilin.
Brocc aloitti toimintansa vuonna 2016 toimimalla aluksi vertaislainojen välittäjänä, mutta on sittemmin laajentanut toimintaansa kokonaisvaltaiseksi talletus-, laina- sekä vakuutuspalveluiden tarjoajaksi Suomessa ja Ruotsissa.
Lainaa: | 3000 - 50 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 1-15 Vuotta |
Korko: | Alk. 6,95% |
TF Bank
TF Bank on kuluttajarahoituksen palveluita tarjoava ruotsalainen pankki, joka on toiminut vuodesta 1987 alkaen.
Pankki on toiminut Suomessa vuodesta 1999 alkaen ja toimii nykyään Pohjoismaiden lisäksi myös muualla Euroopassa.
TF Bankin tuotevalikoimaan kuuluvat kulutusluoton ja yhdistelylainan lisäksi myös säästötilit.
Lainaa: | 2500 - 40 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 2-12 Vuotta |
Korko: | 8,79% - 16,99% |
Avida Finans
Avida Finans on ruotsalainen rahoitusalan toimija, joka on palvellut sekä yksityis- että yritysasiakkaita jo vuodesta 1983 alkaen. Avida toimii sivuliikkeiden avulla Ruotsin lisäksi myös Suomessa ja Norjassa.
Avidan tuotteisiin kuuluvat kulutusluotto sekä lainaturvavakuutus.
Yritysasiakkaille Avida tarjoaa muun muassa laskurahoitusta ja yritysluottoa yrityksen rahoituksen tueksi.
Lainaa: | 2000 - 50 000 € |
---|---|
Laina-aika: | 1-15 Vuotta |
Korko: | 6,95% - 17,45 % |
Nordax Bank
Nordax Bank on vuonna 2003 perustettu ruotsalainen pankki, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Hollannissa, Espanjassa ja Saksassa.
Nordaxin tuotevalikoimaan kuuluvat vakuudettomat lainat sekä säästötilipalvelut.
Lainaa: | 1000 - 60 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 1-15 Vuotta |
Korko: | 6,90-19,90% |
Svea
Svea on Suomessa jo yli 20 vuotta toiminut ruotsalainen pankki- ja perintäalan toimija, joka on laajentanut palvelujaan ajan myötä runsaasti.
Svea on eräs tunnetuimmista ruotsalaisista rahoitusalan toimijoista Suomessa, ja yritys tunnetaan erityisesti korkeakorkoisista säästötileistään.
Lisäksi yritys palvelee sekä yksityis- että yritysasiakkaita kattavalla valikoimalla rahoituspalveluita aina kulutusluotoista ajoneuvorahoitukseen.
Lainaa: | 2000 - 50 000€ |
---|---|
Laina-aika: | 2-15 Vuotta |
Korko: | Alk 8,99% |
Bluestep Bank
Bluestep Bank on ruotsalainen pankki, joka on erikoistunut asuntolainojen myöntämiseen sellaisille ihmisille, jotka eivät saa asuntolainaa omasta pankistaan.
Bluestep Bank palvelee esimerkiksi yrittäjiä ja freelancereita, joille ei myönnetä helposti asuntolainaa tavanomaisista pankeista.
Asuntolainojen lisäksi Bluestep Bank myöntää myös asuntovakuudellisia lainoja, joilla voit esimerkiksi yhdistää useita pienempiä kulutusluottoja tai rahoittaa arjen kuluja ja hankintoja.
Lainaa: | Min. 30 000€, asiakaskohtainen |
---|---|
Laina-aika: | 10-40 Vuotta |
Korko: | 6,35-11,30% |
Tarvitsetko lainaa?
Vertaile ja löydä paras lainantarjoaja muutamassa minuutissa Financerista.
Kulutusluottovertailu - Vertaa pankit ja valitse paras kulutusluotto
UKK:
Frequently Asked Questions
Voiko suomalainen hakea lainaa Ruotsista?
Kyllä, suomalaiset pystyvät hakemaan lainaa Suomeen rekisteröidyiltä ruotsalaisilta luotontarjoajilta yhtä helposti kuin kotimaisilta luotontarjoajilta.
Kuinka paljon Ruotsista voi hakea lainaa?
Ruotsalaisilta rahoitusyhtiöiltä on mahdollista hakea jopa 60 000 euron kulutusluottoja.
Mitkä ruotsalaiset pankit ja rahoitusyhtiöt toimivat Suomessa?
Seuraavat ruotsalaiset pankit myöntävät lainaa Suomessa: Credigo, Resurs Bank, Brocc, TF Bank, Avida Finans, Nordax Bank, Svea Ekonomi, Bluestep Bank
Saako Ruotsista vakuudetonta lainaa?
Kyllä, useat Suomessa toimivat ruotsalaiset rahoitusyhtiöt myöntävät myös vakuudetonta lainaa.
Kuinka hakea lainaa ruotsista?
Lainan hakeminen Ruotsista onnistuu helpoiten käyttämällä Suomessa toimivia ruotsalaisia rahoitusyhtiöitä ja pankkeja, kuten Credigoa tai Resurs Bankia. Useiden lainojen vertailu taas onnistuu helposti lainanvälittäjien, kuten Zmartan avulla.
Luotettavaa taloustietoa
Financer -sivustolla olemme sitoutuneet auttamaan sinua raha-asioissasi. Kaikki sisältömme noudattaa toimituspolitiikkaamme. Kerromme avoimesti, kuinka arvioimme tuotteita ja palveluita arviointiprosessissamme ja kuinka tienaamme rahaa.
Kommentit
Et ole kirjautunut sisään