Defensiivisten osakkeiden tunnistamisessa hyödynnetään yleisesti kahta määrittävää tekijää: beta-kerrointa ja toimialaa.
Beta-kerroin
Beta-kerroin on osakkeen tunnusluku, joka kuvaa osakkeen kurssivaihtelun määrää suhteessa vertailuindeksiin. Tällä tavoin osake, jonka beeta on 1 seuraa keskimäärin vertailuindeksin kurssivaihtelua - eli laskee laskumarkkinoilla tai nousee nousumarkkinoilla keskimääräiseen tahtiin.
Mikäli beta-kerroin taas on alle yksi, on osakkeen kurssivaihtelu vertailuindeksin keskimääräistä kurssivaihtelua pienempi. Esimerkiksi beta-kerroin 0,5 tarkoittaisi osakkeen kurssivaihtelun olevan 50% vertailuindeksin kurssivaihtelusta.
Osake siis laskee laskumarkkinoilla keskimääräistä vähemmän ja nousee nousumarkkinoilla keskimääräistä vähemmän.
Yleisesti osakkeet, joiden beta-kerroin on alle 1, luetaan defensiivisiksi.
Toimiala
Pelkkä beta-kertoimen tarkastelu ei kuitenkaan kerro sitä, onko yhtiö todella defensiivinen.
Yleensä tarkasteluun otetaan mukaan myös yhtiön toimiala, sillä matalan beta-kertoimen voi omata myös ei-defensiivisellä toimialalla toimiva yritys.
Defensiivisiksi toimialoiksi luetaan yleensä sellaiset, joissa kysyntä ei ole joustavaa. Tällaisten toimialojen tuotteita ja palveluita ostetaan talouden tilanteesta ja kuluttajan ostovoiman kehityksestä huolimatta.
Defensiivisiin toimialoihin lukeutuvat näin monet terveydenhuollon, kulutustavaroiden, kulutuspalveluiden ja yhdyskuntapalveluiden (sähkö- ja vesiyhtiöt) aloilla toimivat yritykset.