Zmarta.fi on vuonna 2015 perustettu palvelu, joka auttaa asiakkaitaan löytämään aina parhaan mahdollisen lainatarjouksen.
Zmartan virallinen yrityksen nimi on Suomessa Freedom Rahoitus Oy, joka on osa Zmarta Group -konsernia, jolla on yli 200 työntekijää Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Saksassa. Suomessa työntekijöitä on 29.
Freedom Rahoitus Oy tuo monelle mieleen myös toisen suositun lainanvälittäjän nimeltään Freedom Rahoitus. Kyseessä on siis saman yrityksen palvelu.
Zmartan historiaa
Zmartan taustalla oleva konserni perustettiin alun perin Iso-Britanniassa jo vuonna 1983, ja lainojen vertailuun se lähti mukaan Pohjoismaissa vuonna 1999.
Tuolloin se aloitti rahoitustoiminnan Ruotsissa nimellä Bolåneservice. Vuonna 2003 nimeksi vaihdettiin Freedom Finance, joka on käytössä edelleen.
Nykyään Freedom Financen ja sitä myöten Zmarta Groupin omistaa saksalainen mediajätti Bauer Media, joka osti yhtiön lokakuussa 2016. Yhtiöllä on lainankilpailutuspalveluita Zmartan nimellä Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa.
Lainojen vertailun lisäksi Zmarta tarjoaa myös sähkön ja vakuutusten vertailua.
Tässä Zmartan historia lyhykäisyydessään: