Kirjoittaja  Aku Tuomola
Tarkistanut  Jussi Yli-Korhonen
Päivitetty: 4.1.2024

Suomen Pankin kokoamien tilastojen mukaan valtaosa yritysten vuonna 2022 nostamista uusista yrityslainoista oli suuria, yli 1 000 000 euron yrityslainoja. Joulukuussa 2022 jopa 81 prosenttia nostetuista uusista lainoista oli suuria yrityslainoja.

Vaikka tilastojen valossa suurin osa nostetuista uusista lainoista olikin kooltaan suuria, tarvitsevat etenkin mikro- ja pienyritykset käyttöönsä myös huomattavasti pienempiä lainoja. 

Keskivertoiselle yrittäjälle huomattavasti tavanomaisempia ovatkin pienet yrityslainat sekä keskisuuret yrityslainat.

Suomen Pankki määrittelee keskisuureksi lainaksi 250 000 – 1 000 000 euron lainat ja pieneksi alle 250 000 euron lainat.

Monelle yrittäjälle 250 000 euron laina saattaa kuitenkin olla huomattavasti tarvittua suurempi.

Keskitymme tässä artikkelissa käsittelemään lähinnä 1000 – 10 000 euron suuruisia pieniä yrityslainoja. 

Etsitkö suurempaa yrityslainaa?

Monet tällä sivulla listatuista pankeista ja rahoitusyhtiöistä myöntävät myös suurempia, yli 10 000 euron yrityslainoja. 

Mikäli haluat kuitenkin tutustua kaikkiin Financer.comin vertailemiin lainoihin, löydät 20 eri yrityslainan ilmaisen vertailun alla olevasta painikkeesta.

Vertaile parhaat yrityslainat

Pienen yrityslainan edut

Pienen yrityslainan hakeminen on helppoa, sillä lähes kaikki pankit ja rahoitusyhtiöt mahdollistavat pienten lainojen hakemisen suoraan verkkohakemuksella. 

Pienissä yrityslainoissa lainojen käsittely tapahtuu varsin nopeasti, sillä useat rahoitusyhtiöt hyödyntävät automatisoitua lainapäätöstä.

Yrityksellesi voidaan antaa lainapäätös välittömästi, mikäli yrityksellä tai lainan takaajalla ei ole maksuhäiriömerkintää.

Pienen yrityslainan vakuudet

Pienet yrityslainat ovat usein vakuudettomia lainoja. Vakuudettomat yrityslainat ovat kuitenkin ainoastaan reaalivakuudettomia lainoja, jotka edellyttävät silti vähintään yhtä henkilötakausta.

Henkilötakauksella lainan takaaja tai takaajat sitoutuvat vastaamaan velan maksusta kaikella henkilökohtaisella omaisuudellaan, mikäli päävelallinen ajautuu maksukyvyttömäksi eikä kykene suoriutumaan lainan maksusta.

Pientä yrityslainaa on mahdollista hakea myös reaalivakuuksia vastaan. Vakuudellisen lainan hakeminen on kuitenkin vakuudetonta lainaa pidempi prosessi, sillä rahoitusyhtiön tulee tutustua reaalivakuuksiin ja määrittää näiden vakuusarvo.  

Vakuudellisten yrityslainojen korot ovat kuitenkin lähes aina matalampia kuin vakuudettomien yrityslainojen. Tämä johtuu pankin pienemmästä laskennallisesta luottoriskistä.

Mikäli yritykselläsi on lainan vakuudeksi kelpaavaa omaisuutta, kannattaa yrityksen hakea vakuudellista lainaa kustannussäästöjen vuoksi.

Kuka voi hakea pientä yrityslainaa?

Tarkat edellytykset yrityslainan hakemiselle vaihtelevat eri pankkien ja rahoitusyhtiöiden välillä.

Listasimme kuitenkin joitakin yrityslainan ehtoja, jotka pätevät lähes jokaisella rahoitusyhtiöllä:

  • Yrityksellä ei saa olla maksuhäiriömerkintää 
  • Lainan takaajilla ei saa olla maksuhäiriömerkintää
  • Ainakin yhden lainan takaajista tulee olla yrityksen vastuuhenkilö
  • Yrityksellä on y-tunnus ja se kuuluu kaupparekisteriin
  • Yrityksen vastuuhenkilöillä on suomalaiset osoitteet
  • Yrityksellä ei ole verovelkaa
  • Yrityksellä on edellytykset kannattavaan liiketoimintaan

Pientä vakuudetonta yrityslainaa haettaessa monet edellä mainituista ehdoista tarkistetaan automaattisesti lainahakemuksen käsittelyn nopeuttamiseksi.

Tyypillisesti yrityslainan saaminen edellyttää puhtaita luottotietoja, mutta joissakin tapauksissa osakeyhtiölle on mahdollista saada yrityslainaa ilman luottotietoja.

Pienen yrityslainan korot 

Yrityslainan koosta riippumatta, yrityslainan korkoon ja kuluihin on aina syytä kiinnittää huomiota.

Suuri osa pienistä, 1000-10 000 euron yrityslainoista on vakuudettomia lainoja varsin lyhyillä takaisinmaksuajoilla.

Vertaile pienen yrityslainan korot tarkasti

Pienissä vakuudettomissa yrityslainoissa todellinen vuosikorko saattaa nousta jopa yli 40 prosenttiin. 

Yrityslainaa hakiessa on syytä pitää mielessä, ettei kuluttajaluottoja koskeva 20 prosentin korkokatto koske yrityksille myönnettäviä lainoja. Rahoitusyhtiöt ja pankit saavat hinnoitella yrityslainat vapaasti.

Kuinka hakea pientä yrityslainaa

Yrityslainan hakeminen on nykypäivänä helppoa, ja erityisesti pienten yrityslainojen hakeminen onnistuu täysin verkossa.

Monet rahoitusyhtiöt käsittelevät pienten vakuudettomien yrityslainojen hakemukset nopeasti.

Kokosimme alle lyhyet ohjeet pienen yrityslainan hakemiseksi nopeasti.

1. vaihe

Päätä lainan käyttökohde

Ensimmäinen askel yrityslainan hakemiseen on lainan käyttökohteen kartoittaminen. Tämä on kuitenkin tyypillisesti jo selvillä, eikä lainan käyttötarkoitusta tiedustella yleisesti pientä yrityslainaa haettaessa 

2. vaihe

Valitse kilpailutettavat rahoitusyhtiöt ja pankit –

Löydät pieniä yrityslainoja tarjoavia rahoitusyhtiöitä ja pankkeja alla olevasta listauksesta. Lisäksi lainatarjous kannattaa kysyä myös omasta pankistasi.

3. vaihe

Kilpailuta lainat

Lähetä lainahakemus edellisessä vaiheessa valitsemiisi rahoitusyhtiöihin.

Saat näin useita lainatarjouksia ja voit valita näistä itsellesi edullisimman ja sopivimmilal ehdoilla varustetun vaihtoehdon.

4. vaihe

Valitse paras lainatarjous

Saatuasi lainatarjouksen useista pankeista, voit verrata lainojen korkotasoa, laina-aikoja, myönnettävän lainan määrää sekä lainan kokonaiskustannuksia helposti.

Valitse omaan käyttöösi parhaiten soveltuva ja kustannuksiltaan edullisin vaihtoehto.

Mistä hakea pientä yrityslainaa?

Lähes kaikki rahoitusyhtiöt ja pankit tarjoavat myös pieniä yrityslainoja.

Listasimme alle 18 rahoitusyhtiötä ja pankkia, jotka myöntävät pieniä yrityslainoja.

Voit tutustua yrityslainoihin tarkemmin Financer.comin kokoamasta 20 yrityslainan vertailusta.

Yritys Luokitus Yrityslainan koko Laina-aika
4.0 1000 – 100 000€ 3-18kk Näytä tarjous
3.6 2000 – 250 000€ 3-36kk Näytä tarjous
3.9 1000 – 100 000€ 6-18kk Näytä tarjous
3.8 2000 – 10 000€ 6-24kk Näytä tarjous
3.3 1000 – 250 000€ 1-84kk Näytä tarjous
4.1 1000 – 200 000€ 1-24kk Näytä tarjous
3.7 1000 – 8 000 000€ 3-72kk Näytä tarjous
3.8 1000 – 50 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.3 1000 – 300 000€ 1-36kk Näytä tarjous
4.3 3000 – 100 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.2 1000 – 1 500 000€ 1-36kk Näytä tarjous
3.9 2000 – 50 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.4 2000 – 250 000€ 2-24kk Näytä tarjous
5.0 1000 – 10 000€ 1-12kk Näytä tarjous
3.6 4000 – 50 000€ 6-24kk Näytä tarjous
3.4 3000 – 100 000€ 1-12kk Näytä tarjous
Täytä hakemus
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Näytä tarjous
Yritys Luokitus Yrityslainan koko Laina-aika Täytä hakemus
4.0 1000 – 100 000€ 3-18kk Näytä tarjous
3.6 2000 – 250 000€ 3-36kk Näytä tarjous
3.9 1000 – 100 000€ 6-18kk Näytä tarjous
3.8 2000 – 10 000€ 6-24kk Näytä tarjous
3.3 1000 – 250 000€ 1-84kk Näytä tarjous
4.1 1000 – 200 000€ 1-24kk Näytä tarjous
3.7 1000 – 8 000 000€ 3-72kk Näytä tarjous
3.8 1000 – 50 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.3 1000 – 300 000€ 1-36kk Näytä tarjous
4.3 3000 – 100 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.2 1000 – 1 500 000€ 1-36kk Näytä tarjous
3.9 2000 – 50 000€ 1-12kk Näytä tarjous
4.4 2000 – 250 000€ 2-24kk Näytä tarjous
5.0 1000 – 10 000€ 1-12kk Näytä tarjous
3.6 4000 – 50 000€ 6-24kk Näytä tarjous
3.4 3000 – 100 000€ 1-12kk Näytä tarjous

Tutustu myös muihin rahoitusmuotoihin

Pienissä vakuudettomissa lainoissa todellinen vuosikorko saattaa nousta jopa yli 50 prosenttiin.

Suosittelemme tutustumaan oman pankkisi tarjoamiin rahoitusmahdollisuuksiin sekä Suomessa tarjolla oleviin yritystukiin.

Tutustu alla olevasta painikkeesta Financer.comin kokoamaan ilmaiseen listaan 10 erilaisesta yrityksen rahoitusmuodosta.

Tutustu 10 yrityksen rahoitusmuotoon

UKK

Mikä on pieni yrityslaina?

Suomen pankki määrittää tilastoissaan pieneksi yrityslainaksi alle 250 000 euron yrityslainat. Käsittelemme tässä artikkelissa pieninä yrityslainoina 1000 – 10 000 euron yrityslainoina.

Paljonko yritykselle voidaaan myöntää lainaa pankista?

Pienissä yrityslainoissa myönnettävän lainan määrä perustuu ennen kaikkea takaajan tai takaajien sekä yrityksen luottotietoihin, sillä päätöksenteko on pitkälti automatisoitua.

Suuremmissa yrityslainoissa toteutetaan laajempi luottoarvio, jolla kartoitetaan yrityksen ja takaajien taloudellinen tilanne.

Voiko pientä yrityslainaa saada ilman y-tunnusta?

Miltei kaikki yrityslainaa myöntävät rahoitusyhtiöt edellyttävät y-tunnusta, mutta y-tunnuksettoman kevytyrittäjän tai freelancerin toiminnan rahoittamiseksi on olemassa myös muita keinoja. Esimerkiksi henkilökohtaisen lainan sijoittaminen yritystoimintaan on joissakin tapauksissa mahdollista.

Oliko artikkeli hyödyllinen?

Anna ensimmäisenä palautetta

Lähteet
Luotettavaa taloustietoa
Financer -sivustolla olemme sitoutuneet auttamaan sinua raha-asioissasi. Kaikki sisältömme noudattaa toimituspolitiikkaamme. Kerromme avoimesti, kuinka arvioimme tuotteita ja palveluita arviointiprosessissamme ja kuinka tienaamme rahaa.

Lahjoitamme osan sivuston tuotosta hyväntekeväisyyteen.  Lue lisää