Anonyymi
Talousasiantuntija · Financer


Suomalaisten kokoaikaisten palkansaajien mediaaniansio oli 3 615 euroa kuukaudessa Tilastokeskuksen tuoreimman palkkarakennetilaston mukaan (tilastovuosi 2024, päivitetty kesäkuussa 2026).
Keskimäärin puolet suomalaisista palkansaajista tienaa tätä summaa enemmän ja puolet taas vähemmän. Parhaiten palkattu kymmenesosa ansaitsi vähintään 6 119 euroa kuukaudessa.
Oman palkkatason nostaminen kiinnostaa monia, jonka vuoksi tutustuimme Suomen korkeimmin palkattuihin ammatteihin tuoreimpien Tilastokeskuksen palkkarakennetilastojen perusteella.
Listasimme alle poimintojamme Suomen hyväpalkkaisimmista ammateista ja ammattiryhmistä. Löydät alta kattavan listan niin johtotason tehtävistä kuin myös hyväpalkkaiset ammatit, jotka eivät vaadi korkeakoulututkintoa.
Eniten palkkaa Suomessa saa laamannin ammatissa, jossa keskipalkka ylittää 10 700 euroa kuukaudessa. Kärkisijoille yltävät myös eri alojen johtajat, lääkärit ja asianajajat.
Esimiestehtävissä toimivat johtajat eri aloilta ovat erittäin vahvasti edustettuina suomalaisten hyväpalkkaisten töiden kärjessä.
Alasta riippumatta johtotason töistä maksetaan selkeästi alan keskitasoa suurempaa korvausta, joka selittyy johtotehtävien vaatimalla erityisosaamisella ja suurella vastuulla.
Yksittäisistä tehtävänimikkeistä kärkeen nousevat laamannit eli käräjäoikeuden päällikkötuomarit, joiden keskipalkka ylittää 10 700 euroa kuukaudessa. Ammattiryhmien vertailussa kärkipäähän kuuluvat ylilääkärit, joiden kokonaisansio oli vuoden 2024 palkkarakennetilastossa keskimäärin 11 664 euroa kuukaudessa – selvästi enemmän kuin yleislääkäreillä (keskimäärin 8 249 €/kk).
Listasimme alle Suomen parhaiten palkatut ammatit:
| Ammatti | Kuukausiansio |
|---|---|
Laamanni (käräjäoikeuden päällikkötuomari) | 10 716 € |
Rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajat | 9 800 € |
Poliisipäällikkö | 9 840 € |
Toimialajohtaja | 9 694 € |
Ylilääkärit | 9 443 € |
Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen johtajat | 9 100 € |
Pankinjohtaja | 9 020 € |
Yleislääkärit | 8 950 € |
Tieto- ja viestintäteknologiajohtajat | 8 500 € |
Talousjohtajat | 8 200 € |
Politiikka- ja suunnittelujohtajat | 8 050 € |
Hallintojohtajat ja kaupalliset johtajat | 7 900 € |
Myynti-, markkinointi- ja kehitysjohtajat | 7 800 € |
Johtotason töiden alapuolelta löytyvät tulovertailussa useaa eri alaa edustavat asiantuntijatyöt.
Lääkärit ja hammaslääkärit ovat vähemmän yllättävästi asiantuntijatöiden kärjessä, mutta myös professorit ja asianajajat yltävät korkeisiin ansioihin.
Erikoisuutena pitkää, 5–6 vuoden koulutusta edellyttävien asiantuntijatöiden joukossa ovat lennonjohtajat.
Tämä erityistä vastuuta ja varovaisuutta vaativa ammatti mahdollistaa korkean ansiotason ainoastaan 1,5 vuoden mittaisella koulutuksella. Koulutukseen on kuitenkin erittäin vaikeata päästä.
Listalla ovat runsaasti edustettuna myös kaupallisen alan asiantuntijat sekä IT-alan ammattilaiset. Erityisesti kyberturvallisuuden ja tekoälyn osaajien palkat ovat nousseet merkittävästi viime vuosina.
Listasimme alle seuraavaksi parhaiten palkattuja asiantuntija-ammatteja:
| Ammatti | Kuukausiansio |
|---|---|
Hammaslääkärit | 7 800 € |
Lääkärit (erikoistuvat) | 7 500 € |
Professorit | 7 100 € |
Asianajajat | 6 900 € |
Lennonjohtajat | 6 500 € |
Kyberturvallisuusasiantuntijat | 6 300 € |
Tieto- ja viestintätekniikan myynnin erityisasiantuntijat | 6 200 € |
Yliopettajat (AMK) | 6 200 € |
Arvopaperi- ja valuuttakauppiaat | 6 200 € |
Rahoitusanalyytikot | 6 100 € |
Ohjelmistokehittäjät (senior) | 5 900 € |
Ekonomistit | 5 800 € |
Rahoitus- ja sijoitusneuvojat | 5 700 € |
Suurin osa korkeapalkkaisista ammateista edellyttää korkeakoulutusta, useimpien vaatiessa jopa maisteritasoista koulutusta.
Akateeminen maailma ei kuitenkaan ole kaikkia varten, jonka vuoksi listasimme joitakin hyväpalkkaisia ammatteja, jotka eivät vaadi koulutusta:
Kuukausiansio: 4 800 €
Myyntiedustajat ansaitsevat useimmiten ainoastaan pientä pohjapalkkaa, jonka päälle he itse keräävät provision myynnistään. Osalla palkka saattaa muodostua lähes pelkästään provisiosta.
Provisiopohjaisen palkkamallin vuoksi keskiansio ei kerro kaikkea, sillä parhailla myyntiedustajilla palkka saattaa nousta yli 10 000 euroon kuukaudessa.
Ilman pohjapalkkaa saattaa huonoina kuukausina palkkaa jäädä toisaalta reilusti alle suomalaisen mediaanitulon.
Useat myyntiedustajat saattavat omata teknistä tai kaupallista koulutustaustaa, mutta yleensä myyntiedustajalta ei edellytetä minkäänlaista koulutusta. Ainoastaan myyntitaito ratkaisee.
Kuukausiansio: 5 000 €
Sovellussuunnittelijat sekä ohjelmistokehittäjät ovat nousseet viimeisen vuosikymmenen aikana arvostettuun asemaan myös Suomessa.
Alan palkkataso on noussut nopeasti, ja erityisesti kyberturvallisuuden sekä tekoälyn osaajat voivat tienata merkittävästi yli mediaanin. Senior-tason ohjelmistokehittäjät yltävät helposti 5 500–7 000 euron kuukausipalkkoihin.
Suurella osalla alalla työskentelevillä on allaan koulutus, mutta läheskaankaan kaikki työnantajat eivät sellaista edellytetä. Todelliset taidot merkitsevät tällä alalla pelkkää koulutusta enemmän.
Palkkahaitari on suuri – suoraan koulun penkiltä tuleva junior-tason kehittäjä ei pääse mainittuun keskiansioon, mutta osaava senior-tason asiantuntija voi tienata jopa yli 7 000 euron kuukausipalkkaa.
Kuukausiansio: 4 400 €
Kiinteistönvälittäjien palkka perustuu muiden myyntialan ammattien tavoin pitkälti provisioon.
Kiinteistönvälittäjät saavat osuuden välitysliikkeen perimistä välityskustannuksista.
Ahkerat myyntimiehet ja tehokkaat verkostojen luojat kykenevätkin saavuttamaan suuret ansiotasot verrattain nopeasti.
Laki ei edellytetä kiinteistönvälittäjiltä ammattipätevyyden osoittavaa LKV-tutkintoa, mutta vähintään puolella välitysliikkeen välittäjistä on oltava suoritettuna LKV-tutkinto.
Keskiansio: 3 100 €
Puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjien ansiot perustuvat useimmilla työnantajilla myynnistä maksettavaan provisioon.
Kynnys puhelinmyyjäksi lähtemiseen on matala, eikä työntekijältä usein edellytetä minkäänlaista aiempaa kokemusta tai koulutusta.
Ansiotaso riippuu runsaasti myös myytävästä tuotteesta. Esimerkiksi liittymien tai sähkösopimusten myyjät pääsevät tällä alalla kovempiin ansioihin kuin lehtien tai luontaistuotteiden myyjät.
Vuoden 2023 alusta puhelinmyynti kuitenkin vaikeutui, sillä jokaisesta kaupasta edellytetään kirjallisen tarjouksen lähettämistä ja hyväksymistä.
Kuukausiansio: 3 300 €
Teollisuuden prosessityöt eivät välttämättä vaadi aiempaa koulutusta, mutta tämä on toimiala- sekä työnantajakohtaista.
Teollisuuden prosessityössä erilaiset työstä maksettavat lisät ja tasokas tuntipalkka nostavat ansiotason helposti lähelle suomalaisten mediaanitasoa. Ahkera työntekijä pääsee helposti myös reilusti tätä korkeammalle ansiotasolle.
Kuljetustyöntekijältä edellytetään vähintään riittävää ajokorttiluokkaa, mutta tyypillisesti myös ammattipätevyys on työssä välttämätön.
Kuljettajan ammattipätevyys on mahdollista hankkia perinteisen ammattikoulutuksen avulla, varusmiespalveluksen aikana tai nopeasti aikuiskoulutuksen avulla.
Kuljettajan työssä keskimääräinen ansiotaso lähentelee yksityisen alan mediaanitasoa, mutta mahdolliset lisät ja verottomat päivärahat saattavat nostaa nettoansiota huomattavasti.
Tilastojen valossa eniten tienaavat laamannit (yli 10 700 €/kk), eri alojen johtajat sekä lääkärit ja asianajajat.
Suomen parhaiten palkattu kymmenesosa ansaitsi vuonna 2024 vähintään 6 115 euroa kuukaudessa.
Naisten mediaaniansio Suomessa oli vuonna 2024 noin 3 373 euroa kuukaudessa.
Miesten mediaaniansio Suomessa vuonna 2024 oli noin 3 884 euroa kuukaudessa.
Monet asiantuntijatason tehtävät mahdollistavat ainakin osittaisen etätyön. Erityisesti IT-alan ja ohjelmistokehityksen tehtävät sekä rahoitusalan analyytikkotyöt tarjoavat usein etätyömahdollisuuden korkealla palkalla.
Parhaat palkat löytyvät johtotehtävistä sekä vaativista asiantuntija-ammateista. Laamannit tienaavat yli 10 700 €/kk, rahoitus- ja vakuutuspalvelujen johtajat noin 9 800 €/kk ja poliisipäälliköt noin 9 840 €/kk. Asiantuntija-ammateista parhaiten tienaavat hammaslääkärit (7 800 €), lääkärit (7 500 €) ja professorit (7 100 €).
Hyväpalkkaisen ammatin saaminen on varsin yleinen tavoite. Suurin yhdistävä tekijä listaamillamme korkeatuloisilla ammateilla on niiden vaatima korkeakoulutason tutkinto.
Helpoin ja varmin tapa saada hyväpalkkainen työ on opiskella ahkerasti itseäsi kiinnostavaa alaa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa.
Esimerkiksi lääketieteellisten, oikeustieteellisten, kaupallisten sekä teknisten alojen korkeakouluista valmistuvat asiantuntijat saattavat jo uransa alussa päästä keskimääräistä suurempiin ansioihin.
Vaikka koulutustason edellytys yhdistää yleisesti kaikkia korkeatuloisia ammatteja, on hyväpalkkaiseen työhön mahdollista päästä myös ilman akateemista menestysta.
Kuten yllä olevassa listauksessa huomasimme, monet myyntityön osaajat yltävät varsin korkeaan ansiotasoon yhdessä IT-osaajien kanssa.
Lyhyellä koulutuksella hyvään palkkaan pääsee myös esimerkiksi lennonjohtajana – koulutus kestää vain 1,5 vuotta – sekä kuljetusalalla, jossa ammattipätevyyden voi suorittaa nopeasti aikuiskoulutuksena.
Edellä mainittujen lisäksi myös yrittäjät saattavat yltää huomattavasti keskimääräistä palkansaajaa korkeampaan ansiotasoon. Yrittäjänä menestyminen edellyttää osaamisen lisäksi myös riskinottoa.
Vaikka koulutus ei varsinaisesti olekaan pakollinen edellytys hyvään ansiotasoon, on se tästä huolimatta varmin tie hyväpalkkaiseen ammattiin. Tutkijakoulutuksen suorittaneiden mediaaniansio oli 5 703 euroa kuukaudessa tuoreimmassa, vuotta 2024 koskevassa palkkarakennetilastossa.
Yleisesti parhaimpaan tulotasoon pääsee rahoituksen, lääketieteen ja oikeustieteen parissa. Viimeisten vuosikymmenten aikana teknologiateollisuus on vaurastuttanut myös monia tietotekniikan osaajia, erityisesti kyberturvallisuuden ja tekoälyn alalla.
Yleisesti parhaimpaan tulotasoon on päässyt oikeustieteen, lääketieteen ja kauppatieteiden tutkinnoilla. Yhtä hyvää tulotasoa on tarjolla myös monilla teknillisillä ylemmillä korkeakoulututkinnoilla, tunnetuimpana tuotantotalouden tutkinto.
Parhaisiin peruspalkkoihin yltävät AMK-tasolla erilaiset insinöörit sekä IT-alan tradenomit. Hyväpalkkaiset ammatit AMK-tutkinnolla löytyvät erityisesti tekniikan ja tietotekniikan aloilta. Erilaiset vuoro- ja ylityökorvaukset tai tulospalkkiot voivat kuitenkin nostaa kokonaispalkan korkeammaksi myös muilla aloilla.
Ilman koulutusta hyväpalkkaiseen työhön voi päästä esimerkiksi myyntityössä, IT-alalla tai yrittäjänä. Nämä alat mahdollistavat korkean ansiotason ilman akateemista menestystä.
Säännöllinen ja pitkäjänteinen sijoittaminen mahdollistaa korkoa korolle -ilmiön hyödyntämisen ja varallisuuden kerryttämisen tulotasosta riippumatta. Sijoittamalla voi myös luoda uusia passiivisia tulonlähteitä.
Suurin yhdistävä tekijä korkeapalkkaisilla ammateilla on niiden vaatima korkeakoulutason tutkinto. Vuoden 2024 palkkarakennetilastossa ylemmän korkeakouluasteen suorittaneiden mediaaniansio oli 4 886 euroa ja tutkijakoulutusasteen suorittaneiden 5 703 euroa kuukaudessa.
Lääkärit ja hammaslääkärit ovat asiantuntijatöiden kärjessä, mutta myös professorit, asianajajat ja kyberturvallisuusasiantuntijat yltävät korkeisiin ansioihin. Erikoisuutena listalla ovat lennonjohtajat.
Kyllä, 4 000 euroa kuukaudessa ylittää tuoreimman palkkarakennetilaston (2024) mediaanin 3 615 €/kk ja on siten keskimääräistä parempi palkka Suomessa. Parhaiten palkattu kymmenesosa tienaa vähintään 6 119 euroa kuukaudessa.
Yli 5 000 euron kuukausiansioihin yltäviä ammatteja ovat esimerkiksi sovellussuunnittelijat, rahoitusanalyytikot, ekonomistit, yliopettajat (AMK) sekä senior-tason ohjelmistokehittäjät. Myös monet asiantuntijatason tehtävät lääketieteen, oikeustieteen ja kaupallisilla aloilla ylittävät tämän rajan.
Yli 4 000 euron kuukausipalkka on saavutettavissa monissa ammateissa. Esimerkiksi kiinteistönvälittäjät (4 400 €), myyntiedustajat (4 800 €) ja monet AMK-insinöörin tutkinnolla työskentelevät asiantuntijat yltävät tähän tasoon. Mediaaniansio Suomessa oli tuoreimman palkkarakennetilaston mukaan 3 615 euroa kuukaudessa (2024), joten 4 000 euroa on jo keskimääräistä parempi.
Vertasimme säästö- ja talletustilien korot. Katso vertailusta, mistä saat nyt parhaan koron säästötilille.
Vertaile säästötilitListaamamme ammatit mahdollistavat korkean tulotason saavuttamisen. Pelkät korkeat tulot eivät kuitenkaan riitä varallisuuden kerryttämiseen.
Mikäli haluat kerryttää itsellesi varallisuutta tulotasostasi riippumatta, kannattaa säännöllinen ja pitkäjänteinen sijoittaminen.
Sijoittamalla edes pienen osan tuloistasi, pystyt hyödyntämään korkoa korolle -ilmiön mahdollistamia, ajan myötä kiihtyviä tuottoja.
Pelkillä palkkatuloilla rikastuminen on harvoin mahdollista, joten lisätulojen hankkiminen sijoittamalla on tärkeää matkalla vaurauteen.
Sijoittamalla pystyt myös luomaan itsellesi uusia passiivisia tulonlähteitä. Esimerkiksi osinko-osakkeista saat säännöllistä pääomatuloa osingon muodossa.
Osinko-osakkeiden lisäksi myös vertaislainoihin eli P2P-lainoihin, korkoinstrumentteihin ja rahastojen tuotto-osuuksiin sijoittaminen mahdollistaa passiivisten tulojen ansaitsemisen.
Nordnet on yli 2 miljoonaa sijoittajaa palveleva pohjoismainen sijoitusalusta, ja Suomen suosituin paikka osakesäästötilin avaamiselle.
Nordnet mahdollistaa helpon ja kustannustehokkaan kuukausisäästämisen, monia indeksirahastoja ilman kaupankäyntikuluja ja erään kattavimpia valikoimia suomalaisia osakkeita.
eToro on maailman tunnetuimpiin lukeutuva sijoitusalusta, jolla pääset helposti käsiksi yli 20 ulkomaiselle markkinalle.
Löydät eTorosta niin osakkeet, rahastot kuin kryptovaluutat (CFD) edullisin kaupankäyntikuluin.
Suomalaiselle kuluttajalle eToro on kilpailukykyinen valinta suoriin osakekauppoihin ja saksalaisten tai brittiläisten ETF:ien ostamiseen.
eToro on sijoitusalusta, joka mahdollistaa sijoittamisen osakkeisiin, rahastoihin ja CFD-sopimuksiin. Pääomasi on vaarassa, sijoitusten arvo voi laskea eikä aiempi suoriutuminen ole tae tulevasta.
Freedom24 on kansainvälinen sijoitusalusta, joka tarjoaa yli miljoonan sijoituskohteen valikoiman edullisin kaupankäyntikuluin.
Suurimpina etuina muihin alustoihin verratessa ovat mahdollisuus sijoittaa aasialaisiin osakkeisiin sekä bondeihin eli velkakirjoihin.
Lisäksi Freedom24 tarjoaa käyttöösi eräät markkinoiden korkeakorkoisimmista säästötileistä.
Erityisesti Suomessa on verotuksen huomioiminen tärkeää passiivisten tulonlähteiden ja sijoitusten osalta.
Pörssiyhtiiöiden osinkotulot tarjoavat sijoittajalle pienen veroedun, sillä 15 % niistä on verotonta. Näin maksat ainoastaan 25,5 % veroa 30 000 euron pääomatuloihin saakka ja 28,9 % tämän ylittävältä osuudelta.
Kasvuosuusrahastot ovat eräs verotehokkaimmista tavoista sijoittaa, sillä nämä rahastot eivät maksa osinkoja sijoittajille, vaan sijoittavat ne uudestaan rahaston sisällä, kiihdyttäen korkoa korolle -ilmiötä. Näin maksat verot vasta rahasto-osuuksia myydessäsi.
Myös osakesäästötili mahdollistaa tämän kotimaisten osinko-osakkeiden kanssa. Maksat osakesäästötilillä verot vasta nostaessasi rahaa pois osakesäästötililtä.
Onko sinulla kysyttävää tästä aiheesta? Kysy yhteisöltä.
Sähköposti vahvistettu. Kommenttisi ilmestyy tarkistuksen jälkeen.
Linkki vanheni. Lähetä kommenttisi uudelleen.
Anonyymi
Talousasiantuntija · Financer
Löydä paras korko
jopa 4 % vuosituotto
8 vaihtoehtoa
5 min lukuaikaOma talous
14 min lukuaikaOma talous
8 min lukuaikaOma talous
5 min lukuaikaOma talous
17 min lukuaikaOma talous
Tilaa *Financer Stacks* -uutiskirje - Saat joka viikko käytännön vinkkejä rahankäytön hallintaan, lisätulojen hankkimiseen ja siihen, miten rakennat arjen, jossa raha tukee sinun tavoitteitasi.