Jaettu tili voi olla joko yhdessä avattu tai sitten toisen tili, johon toisella puolisolla on käyttöoikeus.
Se kumpi on järkevämpi vaihtoehto riippuu muun muassa siitä, onko pariskunnalla tilit samassa vai eri pankeissa.
Pääsääntöisesti jos tiliä käyttävät molemmat, on kannattavaa hankkia yhteinen tili, jolle molemmilla on yhtäläinen oikeus.
Yhteinen käyttötili
Yhteinen käyttötili puolison kanssa mahdollistaa helpon talouden menojen jakamisen ja budjetoinnin.
Tällaiseen tiliin voidaan liittää useita maksukortteja, jotta yhteisen pankkitilin varoja voidaan käyttää esimerkiksi talouden ruokaostoksiin.
Yhteiselle tilille on helppoa tehdä automaattinen siirto palkkapäivänä. Näin molemmat voivat osallistua kykynsä mukaisesti talouden kulujen rahoittamiseen.
Talouden yhteiset menot, kuten lainanlyhennykset ja vakuutukset on myös helppoa siirtää veloitettavaksi yhteiseltä tililtä.
Yhteinen säästötili tai laina
Yleisimmät jaetut tilit ovat erilaiset kulutusluotot ja säästötilit. Esimerkiksi asuntolaina tai suurempi käyttölaina otetaan usein yhdessä puolison kanssa, koska yhdessä lainaa haettaessa on parempi mahdollisuus saada laina.
Lisäksi pariskunnan on yhdessä mahdollista saada suurempi laina kuin yksin haettaessa.
Suurempi laina vaatii suuremmat tulot, ja pariskunnan yhteenlasketuilla tuloilla ja omaisuudella saadaan parempi laina.
Yhteinen säästötili mahdollistaa yhteisiin tavoitteisiin säästämisen avoimesti. Esimerkiksi yhteisen lomamatkan rahoittaminen onnistuu tällä tavoin helposti.
Yhteisen tilin käyttöoikeus
Molemmilla yhteisen tilin omistajilla on tiliin käyttöoikeus. Tilin käyttöoikeudet voidaan kuitenkin määrittää kahdella eri tavalla oman tahtonne mukaisesti.
Yleensä yhteisessä tilissä käyttöoikeus on molemmilla itsenäisesti. Voitte siis käyttää tiliä ilman toisen osapuolen erillistä suostumusta. Tällaiset käyttöoikeudet tarjoava tili tunnetaan tai-tilinä.
Vaihtoehtoisesti voitte määrittää tilin ainoastaan yhdessä käytettäväksi. Tässä tapauksessa tilin varojen käyttö edellyttää molempien osapuolten läsnäoloa, yleensä pankissa asioidessa.
Yhdessä käytettäväksi määritetty tili tunnetaan ja-tilinä. Tällaisen tilin varojen käyttäminen puolison kuoleman jälkeen edellyttää kuolinpesän osakkaiden läsnäoloa tai heiltä saatua valtakirjaa.