Bigbank – arvostelu
Bigbank on säästötileihin, määräaikaistalletuksiin ja autorahoitukseen erikoistunut pankki, joka on toiminut jo vuodesta 1992 lähtien.
Olemme tutustuneet huolellisesti Bigbankin palveluihin, ja tästä arvostelusta löydät kokemuksemme, kaiken tarvittavan tiedon talletuksista ja autorahoituksesta sekä yleistä tietoa pankista.
Bigbank yrityksenä
Bigbank on perustettu Virossa vuonna 1992, ja toiminut Suomessa jo vuodesta 2009.
Pankin pääkonttori sijaitsee Tallinnassa ja Suomessa Helsingissä toimipistettään pitävä pankki toimii sivuliikkeenä.
Tämä tarkoittaa sitä, että pankin toimintaa valvoo Viron finanssivalvonta, mutta pitkälti Virossa pankkien säätely perustuu Suomen tapaan EU:n säädöksiin.
Bigbank on myös rekisteröity luotonantaja Suomessa, joten pankki noudattaa Suomen lakia ja säädöksiä Suomessa myönnettyjen luottojen osalta.
Bigbank toimii kansainvälisesti 9 eri valtiossa
Bigbank toimii yhteensä yhdeksässä eri maassa ympäri Eurooppaa:
- Viro
- Suomi
- Latvia
- Liettua
- Hollanti
- Saksa
- Itävalta
- Ruotsi
- Bulgaria
Bigbankilla on tällä hetkellä aktiivisia lainasopimuksia yli 1,6 miljardin euron edestä ja talletuksia pankissa on yhteensä lähes 1,8 miljardia. Näiden takana on yli 146 tuhannen asiakkaan laaja joukko.
Bigbankin palveluihin kuuluvat säästötilit, määräaikaistalletukset ja autorahoitus.
Bigbankin säästötili ja määräaikaistalletukset
Talletuksiin erikoistuneena pankkina Bigbank kykenee tarjoamaan perinteisiä pankkeja korkeampaa talletuskorkoa säästötilille ja määräaikaistalletuksille.
Bigbankin talletustuotteiden valikoimaan kuuluvat joustava säästötili ilman nostorajoja sekä 1 kk - 10 v mittaiset määräaikaistalletukset.
Bigbankin säästötilin korko on tällä hetkellä 2,10 % vuodessa. Uudet asiakkaat saavat 2,50 % koron ensimmäisen kolmen kuukauden ajan.
Bigbank Säästötili
Bigbankin säästötilille on mahdollista tallettaa 1-100 000 euroa ilman minkäänlaisia kuluja tai nostorajoja.
Säästötilillä oleville varoille maksetaan 2,10 prosentin kiinteää vuosikorkoa. Uudet asiakkaat saavat ensimmäisen kolmen kuukauden ajan korotettua 2,50 prosentin korkoa.
Korkoa kertyy päivittäin talletusten määrän mukaisesti, mutta korko maksetaan kerran vuodessa 31.12 ja siitä pidätetään lähdevero ennen maksua.
Näet varoillesi kertyneen koron kirjautumalla verkkopankkisi. Huomioithan, että 100 000 euroa ylittävät talletukset eivät kerrytä korkoa.
Talletus tilille onnistuu tilisiirrolla ja kokemustemme perusteella talletus saapuu parhaimmillaan välittömästi suomalaisesta pankista.
Bigbank määräaikaistalletukset
Säästötilin lisäksi Bigbank tarjoaa mahdollisuuden määräaikaistalletusten tekoon.
Määräaikaistalletuksessa talletettavat varat eivät ole nostettavissa ennen talletusjakson päättymistä.
Voit valita, maksetaanko talletuksen korko vuosittain vai talletusjakson lopussa. Parhaan koron saat talletusjakson lopussa maksettuna.
Alla olevasta taulukosta näet määräaikaistalletukselle maksettavat korot, kun korko maksetaan vasta talletusjakson päätyttyä.
| Talletuksen pituus | Vuosikorko |
|---|---|
1-5 kk | 3,60 % |
6-11 kk | 3,75 % |
12-23 kk | 4,20 % |
2v-10 v | 3,50 % |
Mikäli haluat korkotulot käyttöön vuosittain jo ennen talletusjakson päättymistä, maksetaan kaikille yli 2 vuoden talletuksille 3,45 prosentin vuosikorkoa.
5 Vaihtoehtoa Bigbankin talletuksille
Bigbankin suurimpiin kilpailijoihin lukeutuu Bank Norwegian.
Näiden lisäksi on olemassa muitakin sijoitusvaihtoehtoja, joista voit saada Bigbankkia parempaa tuottoa. Nämä eivät ole säästö- tai talletustilejä, joten näissä vaihtoehdoissa ei ole talletussuojaa.
- Mintos - Sijoita vertaislainoihin ja saat jopa 12% tuottoa
- Nordnet - Nordnet tarjoaa laajan valikoiman rahastoja ja osakkeita
- Freedom24 - Jopa 5,59 prosentin vuosikorko säästöille
- EstateGuru - Sijoita kiinteistö- ja rakennusprojekteihin keskimäärin 10% vuosituotolla
Bigbankin autorahoitus
Bigbank tarjoaa autorahoitusta 1 000 - 60 000 euron suuruisena. Laina-aika on 24-120 kuukautta ja kiinteä korko alkaa 5,9 %:sta.
Autorahoituksen etuihin kuuluu 60 päivän tyytyväisyystakuu, jonka aikana lainan voi palauttaa ilman kuluja. Käsirahaa ei vaadita.
Autorahoitusta voi hakea vähintään 22-vuotias henkilö, jolla on pysyvä osoite Suomessa, puhtaat luottotiedot ja vähintään 1 200 euron nettokuukausitulot.
Bigbank lopetti kulutusluottojen tarjoamisen keväällä 2024. Aiemmin pankki tarjosi 1 000 - 50 000 euron suuruisia kulutusluottoja.
Kokemuksia Bigbankista
Financer on tutustunut huolella Bigbankin palveluihin ja olemme tehneet pankin kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan.
Meidän tietoomme ei ole tullut mitään vakavia ongelmia tai puutteita pankin toimintaan liittyen.
Kokemustemme mukaan Bigbankin talletustuotteet ovat kilpailukykyisesti hinnoiteltuja. Säästötilin korko on laskenut vuoden 2024 huipputasoista, mutta on edelleen markkinoiden kärkeä.
Suosittelemme silti aina vertailemaan eri pankkien tarjoukset ja katsomaan parhaat säästötilit, sillä tarjouksien välillä on isoja eroja.
Annamme plussaa Bigbankille selkeästä hinnastosta ja ehdoista sekä yleisesti hyvästä ja selkeästä palvelusta. Miinusta annamme chat-palvelun puuttumisesta sekä siitä, että kulutusluottoja ei enää ole saatavilla.
Lue myös muiden asiakkaiden kokemuksia Bigbankista tämän sivun alaosasta.
Voit osallistua keskusteluun kommenteissa, jos sinulla on omia kokemuksia tai kysymyksiä Bigbankin palvelusta.
Usein kysytyt kysymykset Bigbankista
Miten paljon voin tallettaa?
Bigbank ottaa vastaan talletuksia 1 000 - 100 000 euroa.
Mikä on talletusten korko Bigbankissa?
Bigbankin säästötilin korko on 2,10 % vuodessa. Uudet asiakkaat saavat 2,50 % koron ensimmäisen kolmen kuukauden ajan. Määräaikaistalletusten korko on 3,50-4,20 prosenttia talletuksen kestosta ja koronmaksutavasta riippuen.
Miten pitkäksi aikaa talletus pitää tehdä?
Talletuksen kesto on vähintään 1 kuukausi ja enintään 10 vuotta kerrallaan.
Voinko lopettaa talletuksen ennen eräpäivää?
Kyllä, mutta talletuksen lopettamisesta ennen eräpäivää peritään 2 prosentin maksu talletussummasta tai vähintään 50 euroa.
Onko Bigbankin talletuksissa talletussuoja?
Kyllä. Bigbank kuuluu Viron valtion talletussuojan piiriin ja kaikki talletukset on suojattu aina 100 000 euroon asti.
Onko Bigbank luotettava?
Kyllä. Bigbank on Viron finanssivalvonnan valvoma pankki, joka on toiminut vuodesta 1992. Suomessa Bigbank on rekisteröity luotonantaja ja noudattaa EU:n pankkisäädöksiä. Talletukset on suojattu Viron talletussuojarahastossa 100 000 euroon asti.
Tarjoaako Bigbank autorahoitusta?
Kyllä. Bigbank tarjoaa autorahoitusta 1 000 - 60 000 euroa, laina-ajalla 24-120 kuukautta. Korko alkaa 5,9 %:sta ja käsirahaa ei vaadita. Lainaan sisältyy 60 päivän tyytyväisyystakuu.
Bigbank asiakaspalvelu
Bigbankin asiakaspalvelu palvelee puhelimen ja sähköpostin välityksellä arkisin klo 9-16.30.
Asiakaspalveluun voi ottaa yhteyttä kaikissa lainoihin ja niiden hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Palvelu palvelee luonnollisesti myös säästämiseen liittyvissä asioissa.
Chat-ikkunaa ei ole käytössä, mutta asiakaspalvelu toimii erittäin hyvin ilman sitäkin.
Huolimatta palvelun ulkomaalaisomistuksesta, on asiakaspalvelu suomenkielinen. Bigbankilla on ollut konttori Suomessa jo lähes vuosikymmenen ajan, joten asioita voi käydä hoitamassa myös siellä.
Bigbankilla on myös oma nettipankki, jonka kautta voi hoitaa yleisimmät asiat ja lähettää yhteydenottopyynnön.